tiistai 15. tammikuuta 2013

Teemamaana Saksa


Helsingin kirjamessujen tämänvuotisena teemamaana on Saksa, mikä innoitti Nannan kehittelemään lukuhaasteen. Nanna kirjoittaa:


Haasteessa kerätään leikkimielisesti raitoja Saksan lippuun. Haasteeseen voi osallistua minimissään kahdella luetulla ja blogatulla kirjalla: tällainen suoritus tuottaa ensimmäisen väriraidan. Toinen raita tulee seuraavista kahdesta, ja täyden lipun saa kuudella kirjalla. Haasteen päätyttyä arvon yllätyspalkinnon: jokaisesta raidasta saa loppuarvontaan yhden arvan lisää.
  • Musta raita: kaksi kirjaa (yksi arpalipuke).
  • Punainen raita: seuraavat kaksi kirjaa (yht. kaksi arpaa).
  • Kullankeltainen raita: seuraavat kaksi kirjaa (yht. kolme arpaa).

Haasteeseen voi osallistua millä vain romaanilla, runokokoelmalla, sarjakuvateoksella tai näytelmällä, joka on alun perin kirjoitettu saksaksi, jonka kirjoittaja on kotoisin Saksasta, Itävallasta tai Sveitsistä tai jonka tapahtumat sijoittuvat kiinteästi saksankieliseen Eurooppaan. Tärkeintä on, että jokin linkki saksankieliseen Eurooppaan löytyy. Jokainen päättäköön itse, sopiiko kirja haasteeseen. Myös Itävallan ja Sveitsin saksankielinen kirjallisuus hyväksytään haastelukemistoon, sillä saksankielistä Eurooppaa ei kirjallisuudesta puhuttaessa liene mielekästä jaotella valtioiden rajojen mukaan. Kirjat voi lukea millä hyvänsä kielellä.

Aikaa haasteen suorittamiseen on Helsingin kirjamessuihin 2013 saakka. Messut ajoittuvat tänä vuonna lokakuun lopulla ajankohtaan 24.10.–27.10., joten haastekirjoista voi kirjoittaa omaan blogiinsa aina 23.10.2013 saakka. 

Päällekkäisyydet muiden haasteiden kanssa ovat sallittuja. Mukaan lasketaan vain tämän haastejulistuksen jälkeen luetut ja blogatut kirjat.

Jos haluat osallistua haasteeseen, tässä ohjeet kiteytettyinä. Helppoa kuin eins, zwei, drei!
  1. Ilmoita osallistumisestasi tämän tekstin kommenttilaatikossa. Tässä vaiheessa sinun ei tarvitse tietää, kuinka monta raitaa lippuusi haluat. Ilmoittautumiselle ei ole takarajaa.
  2. Lue sinulle sopiva määrä haasteeseen soveltuvia kirjoja ja kirjoita niistä blogiisi 23.10.2013 mennessä.
  3. Kuittaa haasteen suoritus viimeistään 23.10.2013 eli ilmoita tämän tekstin kommenttilaatikossa, kuinka monta kirjaa olet lukenut, jotta tiedän, ketkä ovat saaneet haasteen valmiiksi. Arvonta ajoittuu kirjamessuviikonlopulle, ja kirjoitan siitä blogissani.

Mukaan voit liittyä: Nannan kirjakimarassa

Haasteen aikataulu: 23.10.2013 saakka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti