lauantai 30. toukokuuta 2015

Lukulampun kesäkirjahaaste

Lukulamppu-sivustolla julkaistiin kesän mittainen lukuhaaste. Sen puitteissa luetaan kesä-elokuun aikana vähintään kuusi kirjaa, joista jokainen täyttää yhden kriteerin seuraavalta listalta:

10 perusehtoa

1. Kirja, jonka kansikuva kiehtoo
2. Kirja, josta en arvele pitäväni
3. Kirja, joka tekee minulle hyvää
4. Kirja, jossa on kesä
5. Kirja, jonka löysin luettavakseni ilmaiseksi (esimerkiksi kirjojen vaihtopisteestä)
6. Kirja, jonka nimessä on oma nimeni tai jonka kirjoittaja on etunimikaimani
7. Kirja, jonka lainasin kirjastosta
8. Kirja, jonka olen ostanut tänä kesänä
9. Kirja genrestä, jota en yleensä lue
10. Tiiliskivikirja eli paksu teos


Tarjolla on myös bonusehto, jonka voi keksiä itse ja lukea sen mukaisen kirjan. Linkitetyssä Lukulampun jutussa on ohjeita mm. mahdolliseen haastepäivitysten jakamiseen somessa.

Haasteen aikataulu: 1.6.-31.8.2015

Agatha Christie 125 vuotta -lukuhaaste


Agatha Christien syntymästä on tänä vuonna kulunut 125 vuotta, ja sen juhlistamiseksi Hurja Hassu Lukija -blogissa käynnistettiin lukuhaaste. Siihen voi osallistua niin Christien omaa tuotantoa kuin mitä vain muutakin häneen liittyvää kirjallisuutta lukemalla.

Haasteen aikataulu: 1.1.2015 - 10.1.2016

perjantai 29. toukokuuta 2015

Kirjankansibingo


Kirjakaapin kummitus -blogin kesäisessä bingossa ruksitaan ruudukosta luettujen kirjojen kansissa esiintyviä aiheita. Bingoriviksi käy viiden suora niin vaakaan, pystyyn kuin vinottainkin.

Haasteen aikataulu: 15.5.-15.8.2015