keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Ystävänpäivän lukumaraton (11.-13.2.2022)

    
Ystävänpäivä on jo ihan nurkan takana. Kirjabloggaajat viettävät sitä jälleen perinteeksi muodostuneen Ystävänpäivän lukumaratonin merkeissä 11.-13.2.2022. Maratonia vetää Kirjan jos toisenkin -blogin Jane.

Ystävänpäivä osuu tänä vuonna maanantaille, joten maratoonaamme sitä edeltävänä viikonloppuna. Lukea voi siis perjantaina, lauantaina tai sunnuntaina. Lukuaikaa on tuttuun tapaan 24 tuntia ja lukea voi tuolla aikavälillä kahden päivän aikana, esimerkiksi perjantaista klo 18 lauantaihin klo 18 saakka. Kaikki tauot sisältyvät tuohon 24 tuntiin.

Maratonille voi ilmoittautua etukäteen kommentoimalla Janen postaukseen. Jos sinulla on kirjablogi, linkitä mielellään siihen, jos käytät jotakin toista somekanavaa kerro miten löydämme sinut. Osallistuminen ei silti vaadi blogia eikä edes someaktiivisuutta. Mielellään käymme kuitenkin kurkkimassa esimerkiksi lukusuunnitelmiasi (eli sitä puolen metrin kirjapinoa jonka olet maratonille varannut) ja maratonin etenemistä blogeissa, Twitterissä, Instagramissa jne.

Kaikki lukeminen lasketaan, myös äänikirjat. Kun olet suorittanut maratonisi loppuun, laske lukemasi sivut ja/tai kuuntelemasi aika yhteen ja tee koontipostaus johon listaat myös kirjat joilla olit mukana, vaikka olisit lukenut tai kuunnellut ne vain osittain. Käy sitten linkittämässä oma tuloksesi koontipostaukseen, joka julkaistaan torstaina. Jos sinulla ei ole blogia, voit laittaa loppusaldosi ja kirjalistasi suoraan kommenttina. 

Sunnuntaille osuu myös Lukurauhan päivä. Toivottavasti maraton innostaa monia lukijoita mukaan, ilmoittaudu sinäkin!
  
Aihetunniste #lukumaraton on käytössä.

3 kommenttia:

  1. Tässä on muuten nuo linkit väärin. Ne menevät bloggeriin, eikä tonne Janen blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, teki tuota joskus pääblogini puolella, enkä ymmärrä miksi. Kiitos kommentista, korjaan! ♥

      Poista
  2. Minä tuossa jo aloittelin maratoonausta iltapäivällä ja nyt kiertelen katsomassa, keitä kaikkia jo mukana :-)

    VastaaPoista