perjantai 24. tammikuuta 2020

Lukurauhan päivä 9.2.2020

  
Suomen kirjasäätiö kutsuu vuosittain suomalaisia rauhoittumaan kirjan pariin helmikuun toisena sunnuntaina, sillä silloin vietetään lukurauhan päivää. Levittäkäämme lukurauhaa! Sosiaalisessa mediassa on käytössä aihetunniste #lukurauha.
    
Kirjaan syventyminen on ihana ajatus, mutta usein se jää haaveeksi. Aika karkaa käsistä muutaman minuutin pätkissä tai hurahtaa sosiaalisen median syövereihin. 
Joka vuosi helmikuun toisena sunnuntaina julistetaan kaikelle kansalle yleinen ja yhtäläinen Lukurauha. Tarkoitus on rauhoittaa koko päivä kirjojen lukemiselle.
 
Luetaan tai kuunnellaan kirjaa, yksin tai yhdessä, kotona tai kylässä, kaikessa rauhassa. Luetaan ääneen lapselle tai vanhukselle, kokoonnutaan lukupiiriin tai vetäydytään omaan nojatuoliin. Vai pidetäänkö juhlat teemalla OKM - oma kirja mukaan?
   
LUKURAUHAN LAKI
  
1 § Lukurauha koskee kaikenlaisia kirjoja ja kaikkia lukupaikkoja.
  
2 § Yhdessä lukeminen on sallittu.
  
3 § Yksin lukeminen on sallittu.
  
4 § Toisille lukeminen on sallittu.              
  
5 § Toisen lukurauhan häiritseminen on kielletty.
  
6 § Oman lukurauhan häiritseminen toissijaisilla toiminnoilla on ankarasti kielletty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti