tiistai 1. tammikuuta 2019

Perkeet -lukuhaaste (31.12.2019 asti)

Kuva: Pixabay
 
Taru Luojola on julkaissut blogissaan toistamiseen Perkeet -lukuhaasteen, "eli haasteen, jonka suorittaminen olisi mahdollisimman ikävää ja raskasta. Haastekohdat oli muotoiltu niin, että lukemaan joutuisi kaikkea sellaista jämäkirjallisuutta, joka yleensä mieluimmin unohdettaisiin. Haasteen maine kiiri laajalle, mutta suorittajia on löytynyt vain vähän. Itse suoritin haasteen näytösluontoisesti jo keväällä, ja enkös heti suoritettuani alkanut miettiä, että kaipa tämän voisi uusia taas vuonna 2019. Niinpä, rakkaat lukijat, olkaa hyvät: Perkeet -lukuhaaste 2019. Sillä miksi lukea vain helmiä?
  
Haastekohdat:
  1. Kirja, jonka olet aiemmin jättänyt kesken.
  2. Kirjassa on ruma tai luotaantyöntävä kansi.
  3. Yksi kokonainen Valittujen Palojen Kirjavaliot -nide.
  4. Kirja, jonka kannet ovat kokonaan tai osittain irronneet ja hävinneet.
  5. Isän- tai äitienpäivälahjaksi mainostettu kirja.
  6. Kirjallisuustieteellinen teos.
  7. Kirja kielellä, jolla et ole aiemmin lukenut kirjoja.
  8. Väitöskirja alalta, jota et ole opiskellut (ei popularisoitu versio, vaan nimenomaan väitöskirjaversio).
  9. Blogiin tai vlogiin perustuva kirja.
  10. Urheilijan elämäkerta.
  11. Täysin ohi aiheestaan menevä kirja (jos et tiedä ennalta, lue niin monta kirjaa, että tällainen löytyy).
  12. Kymmenes tai myöhempi osa sarjasta, josta et ole lukenut vielä yhtään kirjaa (älä lue niitä edeltäviä osia ennen tätä).
  13. Kirjan formaatti, asettelu tai kirjasin on vaikealukuinen ja silmille raskas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti