lauantai 4. helmikuuta 2012

Underbara finlandssvenskar vid papper


Kirjavassa kammarissa lähti käyntiin myös suomenruotsalaisia kirjailijoita käsittelevä Underbara finlandssvenskar vid papper -haaste.

Karoliinan esittely haasteestaan:

Haasteen ideana ja tavoitteena on lukea vuoden 2012 aikana mahdollisimman paljon suomenruotsalaista kirjallisuutta. Tämä lähti omasta halustani lukea sitä lisää, sillä hyvin usein huomaan todella pitäväni suomenruotsalaisten kirjailijoiden teoksista. Sitten aloin huomata, että muutamassakin kirjablogissa nostettiin alkuvuodesta esiin suomenruotsalaisen kirjallisuuden korkea laatu, ja mieleeni tuli, että ehkä joku muukin voisi innostua tähän mukaan.

Haasteeseen ja vuoden lopuksi järjestettävään arvontaan voi osallistua jo yhdellä kirjalla, mutta pienen kilpailun aikaansaamiseksi eniten suomenruotsalaisia teoksia vuoden aikana lukeneita palkitaan heitäkin. Päätin myös jakaa haastetta alakategorioihin, koska siten se on minusta hauskempaa, eli "kivogare" på finlandssvenska. Fan vad kul!

Kirjoja voi lukea suomeksi tai ruotsiksi (ja muillakin mahdollisilla kielillä), mutta ne tulisi olla alunperin kirjoitettu ruotsiksi ja lisäksi kirjailijoiden tulisi olla suomalaisia. - -

Haasteeseen voi ottaa osaa romaaneilla, novelleilla, runoilla, tietoteoksilla (asiaproosalla), lasten- ja nuortenkirjoilla, mutta vain kokonaisilla teoksilla. Lisäksi jättäisin harrastekirjat listasta pois, mutta saatte taas toimia itse omina tuomareinanne ja päättää, mitä kirjoja otatte mukaan. Jo aiemmin tänä vuonna, ennen haasteen lanseeramista luetut kirjat hyväksytään myös haastesuorituksiksi.

Karoliina luettelee haastepostauksessaan useita esimerkkikirjailijoita seuraavista alakategorioista:

Finlandssvenska damer
Finlandssvenska herrar
Barn- och ungdomsböcker
Sakprosa

Mukaan voit liittyä: Kirjavassa kammarissa


Haasteen aikataulu: vuosi 2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti