keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Iijoki-kimppaluku

Kirjavan kammarin Karoliinan Päätalo-pohdiskelut ja bloggajakollegoiden innostus johtivat Iijoki-sarjan kimppaluvun alkamiseen. Karoliinan postauksesta:

Hieman kyseltyäni totesin, että aika on kypsä kirjabloggaajien – ja toki muidenkin – yhteiselle Iijoki-haasteelle, aikomukselle lukea yhdessä koko pitkä Juuret Iijoen törmässä -sarja (tästä Gummeruksen kustantamasta sarjasta voi lukea lisää esim. Wikipediasta). En tosin ole itsekään lainkaan varma, jaksanko koko sarjaa, ja mukaan saa ilman muuta lähteä kokeilemaan, vaikka lukisi vain yhden kirjan tai jättäisi kesken senkin. Aikataulun suunnittelin verkkaiseksi ja kimppaluvun emännöin jatkamisesta päätän vuoden päästä uudelleen. Ainakin tämän vuoden ajan tähän kuitenkin sitoudun, ja luen Iijoki-sarjasta kuusi ensimmäistä osaa vuoden 2014 loppuun mennessä.


Mukaan voitte ilmoittautua tämän postauksen kommenteissa, ja aikatauluksi olen sottaillut seuravaa: Luemme yhden kirjan aina kahdessa kuukaudessa – tai yhden kirjan joka toinen kuukausi, miten kukakin haluaa lukemisensa kalenteriinsa sijoittaa. Avaan Iijoki-keskustelun täällä Kirjavassa kammarissa aina joka kuukauden viimeinen maanantai siten, että joka toinen kuukausi jutellaan yleisesti, missä ollaan menossa ja mitkä fiilikset kirjasta/sarjasta sillä hetkellä ovat. Joka toinen kuukausi taas jutellaan kokonaisesta kirjasta.

Kirjat jakautuvat vuodelle seuraavasti:

Tammi-helmikuussa luetaan Huonemiehen poika
Maalis-huhtikuussa luetaan Tammettu virta
Touko-kesäkuussa luetaan Kunnan jauhot
Heinä-elokuussa luetaan Täysi tuntiraha
Syys-lokakuussa luetaan Nuoruuden savotat
Marras-joulukuussa luetaan Loimujen aikaan

Mukaan voit liittyä: Kirjavassa kammarissa

Haasteen aikataulu: vuosi 2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti