torstai 6. helmikuuta 2025

Ystävänpäivän lukumaraton 14.-16.2.2025

  
Lukumaratonin ohjeet:
  • Varaa luettavaa. Hyviä maratonteoksia ovat esimerkiksi novellikokoelmat ja sarjakuvat, mutta myös kesken olevan romaanin jatkaminen tai uuden aloittaminen toimivat mainiosti.
  • Voit julkaista somessa lukupinon esittelyn tai valita luettavaa fiiliksellä maratonin aikana. @neriumblack-tilin kohokohdista löytyy pohjia, joita voi täyttää maratonin aikana ja sen jälkeen.
  • Lukuaikaa maratonille varataan yleensä 24 tuntia, mutta moni lukee intensiiviesti koko viikonlopunkin.
  • Voit valita itsellesi sopivan 12, 24, 48 tai vaikka 72 tunnin ajanjakson, jonka aikana luet ja kirjaat ylös lukemiesi kirjojen sivumäärän tai kuunnellut tunnit ja pidät listaa luetuista teoksista.
  • Taukojen pitäminen on lämpimästi suositeltavaa, mutta ne sisältyvät kokonaisaikaan. Muista siis syödä, nukkua, ulkoilla ja lepuuttaa silmiä riittävästi, jotta lukuinto säilyy!
  • Kaikki kirjallisuuden genret ja lajit lasketaan mukaan, niin paperi- kuin ääni- ja e-kirjoina.
  • Maratonin lopuksi voit julkaista koontipostauksen, jossa kerrot luetun sivumäärän tai kuunnellun ajan, sekä luetut kirjat.
  • Voit myös seurata muiden lukumaratonia, aihetunnisteena käytössä ovat #lukumaraton ja #ystävänpäivänlukumaraton.
  • Ja lopuksi, maraton ei ole kilpailu siitä kuka lukee eniten sivuja, vaan lupa upota kirjojen maailmoihin!

Robotti-lukuhaaste (1.1.-31.12.2025)

  
@neriumblack-tilillä julkaistiin uusi vuoden kestävä lukuhaaste.
Mikä olisikaan parempi syy laittaa ilmoille lukuhaaste kuin se, että huomaa lukupinoon kertyneen useamman teoksen samankaltaisilla teemoilla. Näin sai alkunsa #robottilukuhaaste25.

Tässä bingomuotoisessa lukuhaasteessa aikaa on koko vuosi, takautuvasti myös tammikuu sen alusta asti. Ruutuja on vain yhdeksän, eli sen kokonaankin täyttäminen ei ole liian vaikeaa. 
Lukuvinkit (ja termien selitykset) löytyvät kohokohdistani! En jakanut niitä bingoruutujen teemojen mukaisesti, mutta jos jokin kohta tuottaa vaikeuksia, niin aina voi kysyä.

keskiviikko 4. joulukuuta 2024

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 20 (31.1.2025)

  
Puolivuosittain järjestettävä klassikkojen lukuhaaste on edennyt jo 20. kierrokselleen. Klassikosta postataan 31.1.2025. Ilmoittaudu mukaan Tuulevin lukublogin kommenttikentässä. Voit kertoa samalla, minkä klassikon ajattelit selättää, mutta ei haittaa, jos et vielä tarkalleen tiedä, mitä aiot lukea. Voit myös vaihtaa ilmoittamasi kirjan kesken kaiken tai valita kirjan myöhemmin ilmoittautumisen jälkeen, päätöstä ei siis vielä tarvita eikä se ole sitova. Somessa haasteen tunnus on #klassikkohaaste.
  
Klassikkohaasteen säännöt:
  • Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea (mutta et ole vielä lukenut), ja ilmoita valinnastasi alkuperäisen postauksen kommenttikenttään. Voit myös ilmoittaa pelkästä osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.
  • Lue valitsemasi klassikko.
  • Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise se 31.1.2025. Linkitä juttusi koontipostaukseen, joka julkaistaan haasteen vetäjän blogissa edellisenä päivänä.
  • Kehu itseäsi: selätit klassikon – ja ehkä jopa nautit siitä!
  • Toista kohta neljä useasti!
  
Voit osallistua myös ilman blogia. Kirjoita silloin lukemastasi klassikosta koontipostauksen kommenttikenttään. Voit ilmoittautua mukaan milloin vain, mutta muista julkaista postaus kirjasta 31.1.2025.

sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Halloween-lukuhaaste (1.-31.10.2024)

    
Yöpöydän kirjat -blogissa järjestetään Halloween-lukuhaaste jo yhdeksännen kerran! Tänä vuonna mukana on myös bingo, johon voi kerätä rasteja haluamallaan tyylillä. Tulkita voi siis joko kirjaimellisesti, esimerkiksi, että kirjalla on musta kansi tai kirjan somepostauksen kuvasta löytyy haluttu elementti, kuten kurpitsa.
  
Haaste kestää koko lokakuun ja sen aikana luetaan mitä vain teemaan sopivaa eli esimerkiksi teoksia, joissa on noitia, ihmissusia, vampyyreitä, zombeja tai kummituksia, tarina sijoittuu syksyyn tai Halloweenin aikaan, tai kirja aiheuttaa kylmiä väreitä (tähän sopivat mm. kauhu, historia, dystopia kuin dekkaritkin ja miksei jopa chick lit). Jokainen voi siis itse määritellä, miten luettu kirja sopii teemaan.
  
Somessa voi käyttää aihetunnisteita #halloweenlukuhaaste ja #halloweenlukuhaaste2024. 
  

lauantai 8. kesäkuuta 2024

Dekkariviikko kirjablogeissa (10.–16.6.2024)

    
Kesä ja dekkarit kuuluvat yhteen tänäkin vuonna, sillä kesäkuussa kirjablogeissa luetaan ja kirjoitetaan taas dekkareista kokonaisen dekkariteemaviikon ajan eli 10.–16.6.2024. Tänä vuonna on erityistä aihetta juhlaan, sillä tämä on kymmenes kerta, kun kirjablogeissa vietetään kesäkuista dekkariviikkoa! 

Dekkariviikkoon ovat tervetulleita kaikki (kirja)blogit kaikenlaisilla dekkariaiheisilla jutuillaan.

Osallistuminen tapahtuu näin:

  • Ilmoittaudu mukaan Kirsin kirjanurkka -blogissa viimeistään 9.6.2024. Jätä ilmoittautumiskommenttiisi blogin nimi tai linkki, jonka avulla blogiin löytää. Minä lisään blogisi linkin sitten tämän jutun osallistujalistaan.
  • Julkaise dekkariviikon kuluessa ainakin yksi teemaan sopiva juttu. Ylärajaa ei ole, joten voit vapaasti lukea ja kirjoittaa dekkareista niin paljon kuin haluat. ’Virallinen’ sometunniste on #dekkariviikko. Käytä sitä mahdollisimman runsaasti. Myös tämän jutun otsikkokuvana toimivaa logoa saa vapaasti ja mielellään käyttää blogijutuissa ja somenostoissa.
  • Käy uudestaan blogissani teemaviikon jälkeen ja jätä 18.6.2022 julkaistavaan koostejuttuni kommentteihin linkit omiin dekkariviikon juttuihisi.
  • Murhaavan hyvää kesää kaikille ja tervetuloa mukaan viettämään dekkariviikkoa kirjablogeissa!